Ymmärsin, että mulla ei oo täällä mitään.
Se ,että on syntynyt jonnekkin ei tarkoita että siitä pitäisi tai että siellä on elettävä ja löydettävä onni.
Ei, niin ei todellakaan ole. Mä sen tiedän jos kuka.
Kukaan ei koskaan ole ymmärtänyt kuinka paljon inhoan tätä, elämääni täällä ja näitä paikkoja, katuja, taloja...
Mä kuulun ihan jonnekkin kauas muualle. Mun ei ole tarkoitettu olevan täällä. Mä tiedän sen.
Asiat ovat niin paljon paremmin jossain muualla, enkä koskaan pääse tästä yli ellen tee asialle jotain.
Rakkaus sai mut ymmärtämään kuinka paljon onnellisempi mä olisin kaukana poissa. Elämä jossa saisin olla vapaa, itsenäinen ja tehdä itse omat päätökseni. En mistään muusta ole koskaan niin paljon unelmoinut kuin siitä, että saan nukahtaa ja herätä joka aamu loppu elämän ajan meidän yhteisessä kodissa. Siitä ettei mun tarvis enää koskaan lähtee pois, me oltais siinä ikuisesti.
Ei tarvis enää koskaan nähdä sun kyyneliä rautatieaseman tai lentokentän edessä. Sanoa sulle: "Mä yritän päästä taas kolmen viikon kuluttua" tai "Mun tulee ikävä sua". Ei enää ikinä niin.
Se merkitsee vaan niin paljon. Rakkaus.
Silloin pakkasin laukkuni siihen punaiseen matkalaukkuun johon niin monta kertaa olin vaatteeni sullonut tullessani sun luo. Pakkasin vain kaikkein välttämättömimmät. Kaivoin esille vielä pienen. mustan vedettävän matkalaukun ja järjestelin loput tavarani sinne. Pysähdyin ja muistin lainanneeni tämän mummolta. Hetken mietin voisinko viedä sitä, mutta päätin että veisin edes jonkin muiston mukanani. Ei hän sitä kuitenkaan tarvitsisi.
Nostin matkalaukkuni eteiseen ja etsin kännykkääni. Tarkistin netistä milloin lähtisi seuraava juna Helsinkiin.
Harmi, vasta aamulla. Kotiin en kuitenkaan enää jäisi vaan menin parhaan ystäväni luo vielä viimeisen kerran ja jättämään hyvästit. Valvoimme koko yön ja juttelimme, nauroimme ja välillä vuodatimme kyyneliä.
Muistelimme kaikkea mitä olimme kokeneet, hyvää ja pahaa. Olimmehan olleet ystäviä lapsuudesta lähtien.
Aamulla kun oli aika lähteä kyyneleet nousivat vielä silmiini, ei siksi että olisin katunut lähtöäni vaan ja ainoastaan ystäväni vuoksi. Mutta kaikesta huolimatta hän ymmärsi päätökseni ja toivotti onnea ja kaikkea hyvää elämään. Ainut ihminen jota jäin kaipaamaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
