Minun tarinani osa 1.

Runoilija hapiNess

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 21.1.2008
Viimeksi paikalla: 1.9.2016 23:11

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-

Rakkaus ei ole toinen toisensa tuijottamista silmiin, vaan katsomista yhdessä eteenpäin samaan suuntaan.
 

Raikas syysilma tuntui kasvoillani kävellessäni rautatieasemaa kohti kahden matkalaukkuni kanssa.
Tuntui viileältä, oli lokakuun ensimmäinen päivä.
Niitä ensimmäisiä aamuja jolloin tietää kesän olevan todella ohi. Normaalisti ikävöisin niitä aurinkoisia hetkiä rannalla ja kosteita iltoja terasseilla.
Mutta tällä kertaa en tuntenut ikävää. Tunsin vain pelkkää iloa ja onnea. Tiettyä helpotusta ja vapautta.
Tämä oli ensimmäinen aamu jolloin hymyilin elämälle.
Olin vihdoin saavuttanut sen mistä niin kauan olin haaveillut. Olin vapaa.
Asfaltti kenkieni alla oli kosteaa vetäessäni matkalaukkuja perässäni junaan. Nostin molemmat laukut junaana ja käännyin vielä katsomaan taakseni.
Näin ympärilläni sumua, keltaisen rautatie rakennuksen ja muutaman ihmisen kiirehtivän junaan. Olihan vasta varhainen aamu.
Hymyilin ja kuiskasin: "Hyvästi, mä en palaa koskaan", ja hyppäsin sisälle junaan. Etsin paikkani, nostin laukkuni katon rajassa olevaan säilytys lokeroon ja istahdin penkille.
Ymmärsin tämän olevan se tunne jota niin kauan olin odottanut ja josta niin kauan olin haaveillut. Niin monia kyyneleitä vuodattanut ahdistuksesta.
Nyt tiesin sen kaiken olevan ohitse, en palaisi enää koskaan tänne.
Juna nytkähti liikkeelle ja havahduin ajatuksistani. "Matkaliput!" kuului konduktöörin kuultus. "Näin olkaa hyvä, ja hyvää matkaa."
- Kiitos, vastasin ja hymyilin.
Loppu elämäni ensimmäinen päivä oli alkanut.
Kaivoin laukustani mp3 soittimen ja otin mukavan asennon. Suljin silmäni ja vaivuin musiikin mukana ajatuksiini.
Palasin eiliseen päivään, jolloin kaikki oli vielä ollut toisin. Palasin siihen hetkeen joka sai minut tekemään näin. Olin tullut juuri kotiin. Lukiolta, jossa päiväni loppui kello 14.00. Ajoin pihaan, nousin autosta etsien kotiavaimiani. Avasin oven ja astelin sisään.
Kengät riisuin eteiseen ja takkini ripustin naulakkoon.
Kuuntelin sitä hiljaisuutta ja hämärää joka täytti joka paikan. Istuin keittiön pöydän ääreen ja tuijotin tyhjyyteen. Tajusin etten ollut hymyillyt moneen päivään enkä edes muistanut milloin olisin ollut iloinen.
Istuin siinä monta tuntia ajatellen elämääni. En ollut onnellinen.
Viime päivien tapahtumat saivat minut miettimään mitä todella haluan elämältä. Kunnes ymmärsin, näin ei voi jatkua, nyt on tehtävä se mitä niin kauan olen haaveillut.

Selite: 
oletus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot