Vaikka meitä on kaksi, mä oon silti yksinäinen.
Mä huomaan, että odotin liikoja, luulin liian suuria.
Susta.
Meistä.
Mä joka luulin ,että arki on helvettiä.
Tajuan nyt vasta miten yksin mä oon.
Kun itken ei ole ketään jolle kertoa.
Ei enää ketään joka kuuntelee.
Sua ei kiinnosta tai et vain "jaksa".
Ja se ainoa ystävä joka mulla on, tai oli.
Elää unelmaansa.
Ei enää kiinnosta. Me ei olla nähty moneen viikkoon.
Se, että menettäisin ainoan ystäväni oli se jota pelkäsin kun lädin tähän leikkiin.
Vielä vähän aikaa sitten pystyin soittamaan ja kertomaan, itkemään ja kuuntelemaan lohdutuksia.
Enää en voi tehdä sitä'.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
