Shhh..
Et sinä tarvitse epätoivoa,
rakastumista.
Et suudelmia aamuyön tunteina,
kiellettyjä, salattuja.
Et tarvitse edes vapautta, et
sitä jota luulet
haluavasi.
Mitä sitten?
Kaikki käsieni läpi valuen minut tahrii,
merkityksettömyydellä, välinpitämättömyydellä.
Odotan kevättä mutta jo syksy kummittelee,
lumikuuro jälleen jäädyttää sulavan...
...itseni. Minut.
Kuka olen?
Ei tarvita paljoa, että tunnistaa rakastuvansa.
Tai ehkä tarvitaankin, mutta
kuinka
tietää, vielä
rakastavansa?
Kuinka olla paikalla, kun mieli on niin kaukana?
Vain ihminen, Ihmisyyttä vailla. Tekojen
arvo punnittu vain oman yksinäisyyden
määrällä.
Rohkeuteni peilikuva pelkuruudesta, teot
mieleni ympärillä kiertävät.
Varovat koskemasta.
Tasapainoni voisi järkkyä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
