Se, miksi uskoin
tulevani. Se, minä itseni
näin,
kuvittelin. Valheeksi muuttunut,
valheeksi ja välinpitämättömyydeksi.
Aikaisinpa alistuin, myönsin
tappioni,
luovutin. Aikaisinpa on
tämäkin tulevaisuus,
alla synkän taivaan,
menetetty.
Nyt joka hetki vahvemmin,
pelottavammin peilistä
tappioni, väsynein silmin
minua katsoo, väsynein
ja hymykin on
vääntynyt ja kiero ja
tietoisuuden kovertama.
Nyt, joka hetki mielessäni vain
rikkonainen peilikuva.
En itkien apua pyydä, en
huku ahdistuksen kiduttavaan
nousuveteen. En pyristele,
enhän ole valmis muuttuman.
Vieläkään.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
