Vahva tänään

kiljun keuhkoni sinisiksi kivusta
ja lumikellot tanssivat vastatuuleen
korvissani soi yön kirkas sinfonia
elän ehkä huomenna taas
tänään pysähdyn katse sametinpehmeässä taivaassa
jonka kanteen puhkotut aukot läikehtivät valoa
pysähdyn pimeydestä kosteaan ruohikkoon
ja annan itselleni tilaa hengittää.

tänään unohdan miltä tuntuu olla heikko
hauras lasipisara kietoutuneena ahdistukseen
uin kuurossa tuulessa vasten laavavirtaa
enkä tahdo koskaan herätä

kristallien helinässä kuulen enää vaimeana
askelteni kaiun vasten kylmää parkettilattiaa
haistan unelmieni voimistuvan tuoksun,
joka kietoutuu hiusteni lomaan
sen katkeransuloisen, jonka hautasin kyynelistä tumman patjani alle niin kauan sitten
sateen ropina yllättää paljaat kasvoni
ja painaa viileän suudelman sinertäville silmäluomilleni

lepään ehkä huomenna ja muistan taas
miltä tuntuu uupua puolimatkassa.