Odotan
ehkä huomista
tai sitä kun ilta kultaa huoneen
ja päivä haalistuu verhojen takana
äänettömästi hiipii
lämpimän musta yö
painaa väsyneen pään tyynyyn
hetken pois tästä maailmasta
pieni henkäys
kun ahdistus ei purista sormia nyrkkiin
yksinäisyys
eikä edes tiedä
miksi on yksin
kun on ihmisiä ympärillä
kaipaus
joka varastaa huulilta huokauksen
hipaisee valkeaa ihoa
ja saa hennon vartalon tärisemään
kaipaan
jotakin mitä ei ehkä edes ole
ja ahdistun kun en tiedä
mitä odotan
ehkä sitä ei edes tule
ja uusi aamu
raottaa uupumuksesta tummat silmät auki
ja hukuttaa ahdistukseen
yksinäiset huudot
silti odotan
ehkä huomista
tai sitä kun saan tuntea
että olen jälleen kotona
enkä ole yksin
odotan
enkä luovuta
halusin vain että tiedät ennen huomista.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
"Odotan
ehkä huomista
tai sitä kun ilta kultaa huoneen
ja päivä haalistuu verhojen takana"
Hienosti sanottu. Respect! :)
Puhuttelevan Hieno runo.
Pidän sen tunteesta, mitä saa tuntemaan.