Viet minulta kalpeuteni
kesän pronssinen nainen
kun sulaudun ihosi alastomuuteen.
Aurinko vielä lämmittää jaksaa
pilvet kun sen tielle ajautuu
niin jo kurkottavat kylmän kädet riistämään lämmön
jonka olemme toisiimme luoneet.
Katselen tuloasi uteliaana
kuin tietä joka taivaanrantojen taa menee
jossa jo ensimmäisellä askeleella on jotain rakasta
kuten nyt sisälläsi.
Maailmani alkaa ja loppuu sinussa
turha on hortoilla muualla raastavissa syleissä
jotka ei mitään anna
sen lisäksi kun reitensä avaavat
mutta eivät ikinä kosketa rakkaudella
sydäntä ...
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
