Kaukana tavoittamattomissa, se mitä minulla oli vasta eilen.
Kosketuksestani muuttuu kiveksi, se minkä eloon sain hetki sitten.
Itkuun purskahtaa, hän joka minussa viekä eilen nauroi.
Vailla huomiota, se jota niin aina vaalin.
Käännyn itseäni vastaan, jotta edes yhden saisin takaisin.
Edes yhden.
Selite:
Muutummeko toisillemme itsestäänselvyyksiksi ajan mittaa. Pitääkö ottaa etäisyyttä ymmärtääkseen mitä itsellään on. Miksemme tyydy siihen mitä meillä on ja iloitse, sen sijaan että haikailemme menetettyä tai saavuttamatonta -vain itsekkyyttämme.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runossasi, ja komentissasi on totuuden siemen. Muutumme liian nopeasti toisillemme itsestäänselvyydeksi ja haikailemme jotain muuta, jotain uutta.. Todella hyvä runo, pidin paljon.