Olin päivän pienellä purrellain,
kanssas aalloilla airiston,
sua katselin hiljaa miettien,
no, se tätäkö, onni on?
olla lähellä sinua, lähellä vain,
tuntui lämpösi ihmeinen,
mitä muuta toivoa uskaltais,
heikko luonteinen ihminen.
Puhe laineiden loiskeessa kantautui,
hymy auringon kosketti,
kun hetkeksi purtemme rantautui,
tuli eväämme lämmitti,
lämpö auringon sekottui nuotioon,
sydän onnesta lämpöä sai,
hetken käsi, käteen kun kosketti,
tunsin siinäkin onnea vain.
Toivo palasi takaisin elämään,
ehkä kesä onnea tuo,
ja uudelleen hiustesi hulmusta,
silmät maljasta onnen juo,
on helpompi aamua odottaa,
kun kuvaasi katsoa saa,
oi ystävä uutta retkeä,
miten uskallan odottaa.
Selite:
harvinaista, päivä täynnä kauneutta
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hui,et sait kaik karvakki nouseen.*väristyksiä*
Elävästi muistui mieleen veneretki,ei nyt ihan airistolla,mut siin merel kummiski.
Aikas herttaista.... tykkäsin erityisesti tuosta "käsi käteen kun kosketti..." kohdasta. Vaikka itse en jaksa riimitellä, mutta nämä ovat harvinaisen sulo sointuisia!
Mahtavaa, uusi E.Leino on syntynyt!
Tämä tuo kesän ja hyvän mielen lähemmäksi ja saa siksi minut hymyilemään, kuin olisin saanut kilokaupalla onnea tätä lukiessani.
Herkkä ja kaunis runo, sai kyyneleet silmiini.