Ihmeellisten-henkisten-kuolemien-maa.

Kahvikuppi sitten hengitys oli rykelmä angstiviivoja,
nyt palanut kieli nuolee sormenjälkiä seinästä.


(Jumalaa ei ole olemassa.)



Arvaamaton maitotölkki tärisee kun ihmemaasta karannut variksenpelätin yrittää päästä sen läpi.


(Julmuus ei ole asuintapa.)



Tusina juustossa uinutta sotamiestä repii peittojaan mukanaan,


(Jakartaan on pitkä matka.)



Ilkialastomana nukkumista kun ei Kolumbian huumepelloilla suvaita.


(Juo litra vettä päivässä.)



Uhkea radioaalto pyyhkäisee helteen tavoin päälakea ja palasina leijuva onnettomuus torjuu onnellisuutta.



Kuolema saa heijastimen säihkymään, mutta kuka punaiseen rusettiin piilotettua viestiä lukisi.



Suhtautuminen on vaikeampaa, kun toinen ei olekaan poissa mielestä; poissa sydämestä.



Unohtaminen jaksaa hakata mieltä, mutta täydellisyys ei ole minkään arvoista.



(Yritän tässä vain kertoa, ettei tunteetonta ystävyyttä voi luoda tyhjästä.)