Dorkan koitokset

Olin runoilija vasta syntyneenä
Sarastin kilvan aamun kanssa
 
Puberteettini ponnisti nupulle
Vei viattomuuden - jätti viat
 
Polkuni vietti alas, lisäsin nopeutta
Sokealla sydämellä suunnistin
 
Kohkasin harhasta toiseen ja seuraavaan
Eksyin elämääni löytämättä takaisin
 
Hulluuteni kukoisti mallikkaasti
Varastaen riimit päästäni
 
Tein virheetkin usein väärin
Viallisuuteni haki vertaistaan – turhaan
 
Odotin seuraavaa elämäni naista
Mutta aamu ei tullut taaskaan päivän päätteeksi
 
Nuotion tehtävä on palaa pois
Samaa hommaa kaavailin itselleni
 
Vanhuus tuli kello kaulassaan
Kuolin yksin – tyytyväisenä