Karrelle raiskatut tunteeni riisuen
Alennuin kertaalleen uhriksi katseesi
Hiljaiseen sydämeen hyvästit lausuen
Syvälle hautasit tyhjimmät aarteesi
Revityn unelman äänellä inisin
Itseni ääni sai maiseman itkemään
Jälkeesi tuijotti silmäni sinisin
Sieluni keralla katosit pimeään
Vaan silti yhä alati uudestaan
Teorian uuden taas entiseen kaavaani
sovellan - yhtälö tuskin on upea
Verille raapien rakkauden haavaani
Arpea tekemään päästä en rupea
Selite:
Aika karu. Vuorotteleva riimi vie rytmin, mutta olkoon.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Näinhän se menee...Aina uudestaan sitä itsensä altistaa revittäväksi. Mutta toive elää että ehkäpä tällä kertaa ei käykkään niin...Hieno runo ja vaihtelevuus tuo persoonallisuutta!
Niin totta tämä runo on...ettei ihminen koskaan opi, vaan altistaa ittensä yhä uudestaa revittäväksi...mä tykkäsin tästä...ei vuorotteleva riimitys välttämättä riko rytmiä...tässä se toimii...tykkästin... :D