Joskus yksinäni kun istun. Alkaa tytön toinen puoli kirjoittaa. Tyttö kertoo paperille tunteistaan, menneisyydestään ja erityisesti hylkäämistunteestaan. Tyttö kertoo kaikista päivistä jolloin hän on tiputtanut kyyneleitään.
Hän katsoo mielessäin videoleikkeitä elämästäin.
Tyttö kertoo paperille ystävistäin ja rakkaudestain joka eri suuntaan vetää.
Tyttö miettii sanojain jotka liian usein on sisällään pitänyt.
Tyttö haluaisi auttaa niin monia että unohtaa auttaa itseään.
Tyttö niin monesti ajatuksensa vanki on, kun paljon on kysyttävää mutta ikinä ei tipu vastauksia.
Tytön laatikot, taskut ja koko asunto täyttyy papereista mitkä kertoo tytön elämästä.
Tytön pää ei kaikkea jaksa kantaa, mutta kenen puoleen tyttö voi kääntyä?
Kehen tyttö voi luottaa?
Tyttö on peloissaan, hän pelkää pettyvänsä taas.
Tytön perhe kuin hylkäsi, biologiset vanhemmat jotka kiinnostavat enemmän viina pullo ja huumeet,
tai muita jotka eivät tytön tilannetta ymmärrä.
Vielä kerran tyttö tiputtaa polttavat kyyneleensä paperille, josta syntyy syvä meri.
Sinne minne kaikki tytön mietteet ja tunteet uppoavat.
Jonain päivänä tyttö sukeltaa meren syvyyksiin hakemaan osia elämästäin, koittaen selvittää niitä vastauksia saamalla.
Nyt tyttö ei siihen kykene.
Häneen sattuu liikaa.
Siihen asti tyttö käyttää peperia ja kynää kunnes on täysin valmis purkaamaan ajatuksensa loppuun.
Kyynelvirta katkaisee nytten kynän terän.
Tyttö vaipuu viimein uneen, missä ikuinen painajainen alkaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
