Jos rakentaisin itsestäni kyborgin,
itseohjautuvan automaatin ilman
analogiaivojeni epävarmuuksia,
voisin varjeltua mustalta auringolta,
sanojeni varjolta, lihani tahdolta.
Mutta muovi kuluu ja metalli syöpyy,
kielen hydrauliikka on huijausta.
Eivät sanat meitä pelasta, eivät teot,
kritiikki. Ei kai oikeastaan mikään.
Joskus on kuitenkin hetkiä, jonkinlaista
kauneutta, antaumusta ja alttiutta,
kun astuu toisten eteen tietämättä,
mitä tehdä, mitä tapahtuu.
Ja tapahtuu. Jokin, jokin valaistuu.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Olen nyt jumissa sanoakseni mitään viisasta..enivei tästäkin pidän :)