Kolmas lapsi

I

Ei ole annettu
paikkaa, työtä,
viittaa, kapaloa;

ei ole annettu
elämää, siiloa,
viljaa, kaukaloa:

olen kuoleva
herra. Taloni on
varkaan koti.

Isäni ei kuollut,
kun aika tuli. Minä
söin, ja perintö meni.

II

Tähti paloi yössä, kun
säätytalon pylväsvyössä
joku petti yhteiskunnan.

Katu täyttyi askelista.
Estetiikan ongelmista:
kuka puki, leikkasi, laittoi?

Kuka osti, vaihtoi, varastoi?
En tiedä, mutta joku sika
myi palttoon yltäni,

repi viitan keihäällään,
koska pystyi. Nopat
kierähtivät hiekalla,

rahanvaihtajien pöytä
keikkui ukkospilven
silmässä kun kassaholvin

esirippu repeytyi
ja raha pakeni, suristen,
ampiaisten ylensyönyt

parvi yli hunajan
ja maidon jäänteiden.
Maa tyhjeni, tornikello

kumisi. Tähti paloi yössä.
Säätytalon ylhäisessä
pylväsvyössä.

III

Isä, olen miettinyt noita
aikoja. Miten pelkäsin
käsiesi karvoja. Lusikkasi

uhkasi lantiosi varjoa:
minua, kolmatta lasta,
jota vainoaa ajatus

sinusta syömässä.
Hampaat jauhavat
sian kylkeä, syljen

litinä on raskas,
kielesi nuija, niskasi
patsas. Isä, hetken

olet jälleen lyömässä
minua, kolmatta lasta:
työtöntä, koditonta, aseetonta.

Noli me tangere.