Kairo

Runoilija nadia

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 5.6.2005
Viimeksi paikalla: 1.2.2021 9:32

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

[olematonta olemassaoloa tämä elämä, ihmisenä olemisen tuskaa.] Mutta minähän nauran! Kyllä minä voin näytellä ihmistä ja näyttää hymyilevät kasvoni (mikä tekee minusta ihmisen? en tiedä.)
ANNA MINUN OLLA OLEMASSA!
 
 

Kun minulla on mahdollisuus,
minä lähden taas.
Hyppään tutusta tuntemattomaan
ja vaikka tiedän
sen saduksi
niin haluan sitä,
tarvitsen sitä.

Voit kutsua sitä pakenemiseksi, jos haluat
– vaikka niin,
mutta jos se saa minut haluamaan huomista
niin kaipuu ei vie minua muualle
kuin sinne.

Jonnekin muualle,
irti tästä todellisuudesta, tästä elämästä,
tästä tunteesta.
Sytyttää minut tuleen
ja minä palan taas.
Riuhtaistuna irti ja heitettynä
jonkun muun elämään hetkeksi.

Siellä minä voin olla minä
ilman rajoituksia ja toteuttaa
piilossa olevaa itseäni, jota edes minä en
vielä tunne.

Kerran koin sen äärettömyyden,
ja tarvitsen sitä lisää.
Se voi satuttaa, tiedän
– mutta se antaa enemmän kuin se ottaa.

Minä en pelkää.

Haluan olla edes jonkin aikaa joku muu,
ja vasta sen jälkeen
voin palata suorittamaan
velvollisuuksiani,
omaa elämääni takaisin.

Minä odotan.

Kairo.

Selite: 
Vapauteni rakkauteni kohde. Nyt.
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot