Ero

Sillä hetkellä koko maailmani pysähtyi ja katkesi kuin veitsellä leikaten. Sanat, joita olin ollut aikeissa sanoa,
pysähtyivät huulilleni ja valuivat merkityksensä menettäneinä pois, kuolleina. Sinä katsoit minua surullisesti. Viimein tajusin, miksi kaikki ilo oli kadonnut kasvoiltasi. Yhtäkkiä kaikki, mitä olin yrittänyt rakentaa - sinulle ja minulle -
romahti kasaan surkean parkaisun saattelemana, jatkuen toivottomana kuolinkorinana. Sinä sanoit vielä jotain, mutten kuullut sitä, sillä kuolevien unelmien äänet peittivät korvani. Polttavat kyyneleet alkoivat kärventää silmäkulmiani. Koskaan ennen eivät kyyneleet olleet tuntuneet niin tuskaisilta, niin korventavilta, niin epätoivoisilta. Tunsin kuinka
väri pakeni kasvoiltani jättäen ihoni kylmän armoille. Veri ei halunnut uskoa korvia tai silmiä. Se pakeni yrittäen etsiä viimeistä kolkkaa, johon romahtaneiden unelmien tuska ei voisi kantautua. Silmäni samenivat ja kuumat kyyneleet alkoivat pureutua jääkylmille poskilleni. Ja kaiken aikaa parkuminen kaikui pääni sisällä. Se raastoi korviani, väänsi sisälmyksiäni. Kyyneleiden läpi sinä et enää näyttänyt olevan siinä vaan jossain kaiken sen tuskan takana. Kunpa edes nuo tuskanhuudot olisivat vaienneet! Korviini sattui. Silmäni paloivat umpeen yrittäen sulkea romahtaneen maailman ulkopuolelleen. Mutta ääni vain voimistui korvissani. Se huusi: "Miksi minä olin niin paha?!!" Viimein kaikki se paha olo purkautui ulos huuliltani, joille kauniit sanat olivat kuolleina syntyneet. Huutoni raastoi ilman suikaleiksi. Korvat eivät enää voineet käsitellä tuskaani. Silmien tavoin ne halusivat pois siitä.

Tärykalvojen puhjettua pystyin tuntemaan vain kuumat kyyneleet poskillani, joilta ne valuivat routaiseen maahan
- jäädäkseen siihen ainiaaksi.