Mielikuvituksella on rajansa

Kyynelten tahrima poski 
vasten elämän likaamaa lattiaa
ja sen alle vangittujen muistojen epätoivoinen huuto

aivan kuin sinä iltana
jolloin syyssade huuhtoi sinut pois luotani 

Pelkään kirjoittaa uusia lukuja
ja maalata uusia värejä
enkä osaa valita edes pihalle istutettavia kukkia 

Päässäni on liikaa
sinun epämääräisistä palasistasi koostuvaa ajatuspölyä
ja liian vähän kuvia tulevaisuudesta

Vaikka onhan sekin 
kai jo jotain, 

etten enää usko satuihin