Rakkaus

 
Liikkumattomat
värikuvat
olivat
tämänhetkisen
aistimukseni
pinnallisia
pisaroita
 
ajatusten puku
istui
jalustallaan
 
elämä tuntui
harmaalta,
osana
vanhan filmin
tunnusmelodiaa
 
puukasvoinen
mies
toivomassa
muistin luoliin
liekin
hehkuvaa sineä
 
miten sen
viileän
voiman
saisi
puristettua
punaiseen sävyyn
 
 
 
 
 
olin haudannut
kasvoni
kauneuden
pieniin virheisiin
 
reisien ääri
nuoleskeli
kieltään
 
vuoroin sormiaan
 
inflaatio syö
niin helposti
jokaisesta
ulottuvuudesta
 
pieni hehku
synnyttää
epäilyttävää
pehmeyttä
 
tuulahduksia
hitaasti
nousevasta
huokauksesta
 
kuten kaikki
tyhjät ja
intohimottomat
kuvitelmat
on
jokainen
haudannut
albuminsa
haalistuneisiin
värikuviin
 
 
 
 
 
kolmiulotteiset
unet ovat
muuttuneet
lihaksi
 
niiden
muovautuneisuus
toi välkkeitä
pimeydestä
asti
 
elämisenarvoinen
elämä vannoi
vannomistaan
 
toi rakkauden ensi
painoksen
karkeita luonnoksia
luettavaksi
 
fyysinen ulkomuoto
tuoksui
hellyydelle
 
kirjoittamaton
kirje
kaikessa
keskeneräisyydessään
 
niissä oli
vain yksi ajatus
 
riittävän lähellä
suuta,
kasvojen huulia ja
riittävän kaukana
näkemättömyyden
maailmasta
 
 
 
 
unisten asema
oli luonut
tyhjistä
huoneista
 
ruskettuneen
vatsanpohjan
valkoiselle alustalle
 
jokaisesta
rakosesta työntyi
valoa,
säteitä
ihastuksen kiivetä
 
täyttää
reunojen myötäinen
onni
valaistulle
näyttämölle
 
maalausten
rakkaudelliset
kasvot
 
jokainen alkava
ryppy
ja siliävä
huojunta
valoisan hämärässä
 
liikuttavat
pienet piirteet
ja kuinka
se
intohimo
piirtää kauniisti
 
 
 
 
 
huojuva elämä
ruusuissaan
niin herkkä
katkeamaan
 
pelkkä ajatus
tai taso voi
muuttaa elämän
asentoa
 
sytyttää tai
sammuttaa,
menettäen yhteyden
sieluunsa
 
jumalansa
herättää
kuollut elävien
joukkoon
 
niin se
kauneudentaju
nousee ja
kulkee
hymyssään
 
voisiko se
olla sokea?
 
 
 
 
 
ettei se
tuntisi pelkkää
erotiikan
vetovoimaa
 
entisen itsensä
henkevyyttä ja
elinvoimaa
 
vaan ymmärtäen
olemassaolon
merkityksen
 
ymmärtäisinkö
mitään niin
huteraa kuin
ystävyys




 
tai rakkaus
 
olaakseni onnellinen
rakkaudessani
 
tekemätön pinnallisuus
 
kauneuden
moraalinen
velvoite
 
miten äly ja
ryppy ovat
väriä
ihmisen arvossa
 
pimeässä
ääriviivakin
on turhaa
 
ihanteellisuus
menettää
merkityksensä
 
ruumiin ulkokuori
olisi nähtävä
 
ja silti sillä
ei ole merkitystä
 
kaipuuseen
mitätöidä
harmaan sävyt
värittömyyteen
 
värikylläisen
kokoinen
hetki iloja
ja
sitä
alati
pilkkaava nuoruus





 
täyteläiset huulet
hymyn kareessa
valloittavat
 
olen sisällyttänyt
kaiken muistikirjaani,
suurin kirjaimin
sydämen viereen
 
niistä liukenee
siruja,
näkymätön geometria
 
kaksi läpi
liikkuvaa pistettä
 
suloisesti palavat
silmät
kävellen tyhjyydestä
 
sytyttäen miehen
riehuvan elämän
 
karkeaa pintaa
saalistiaen,
tunkeutuen
huokosiin
 
 
 
 
 
 
näkömuisti herättää
rakastetun kasvon
kappaleita
 
himokohtauksia
epätäydellisestä
kosketuksesta
 
säröjä,
joista heijastuu
ihmisen
monimutkainen maisema
 
täydellisemmällään
taas tuntee
ajatusten
virran ajatusteni
ristitulessa
 
anteliaisuuden sanoja
 
muuttuen intohimon
valtiaaksi,
ruumiin
kyvyksi tahtoa
 
sieluni  
hylätä kaikki
anomukset
 
papereita, joissa
lemmenväristyksiä
leijaili
 
kainouden ja
valistuneisuuden
heitellessä kivillä
ja
pyytäen verhoamaan
ne silmät
 
demonin on
niin helppo
muuttaa vapaus
elinkautiseksi
 
 


 
 
nuoruuden
koreuden nuppuaste
oli jo
vihkiytynyt
hävylle
 
se jos
mikä jättää
helposti
jälkensä
 
mutta
minä aikuinen
en halunnut
muuttua
 
tunnustaa sydämen
mukana kulkevia
taakkoja
 
moraaliarvojen
sovinnaisuutta
 
elämän jokapäiväisyyden
huudella henkisten
korvikkeiden
lisäksi
 
vaarallisia haluja
 
 
 
 
 
voimakas
miehisyys lankeaa niin
helposti
 
työntää tikarin
paikkoihin, joista
ei unelma
kerro ennakkoon
mitään
 
oliko se tässä,
pitkän etsinnän
usvainen hämy,
joka raotti
sydämen ja
rintojen maailmaa
 
kiduttavaan himoon
ja sielulliseen
unettomuudenpuuskaan
 
 


 
 
kiillotetut sanat
vaativat väriä,
kuollut sovinnaisuus
huumorintajua
 
kuoren läpi
oli nähtävä
elämä tai kuolema,
etova pettymys tai
ilon puutarha
 
sininen merenaalto,
joka
siirteli suuta
kohti
sykkivää pistettä
 
ja toisena hetkenä
se katoaa
 
pala sitä
kauneuden yksityiskohtaa
täyttää elämän
helposti
 
 
 
 
 
tuijottaa,
tuijottaa
 
siinä katseessa
vaihtelee
hapuileva erehdys,
joka
matkaa
pieniin ilon surkastumiin
 
herkkä ja
ruskettunut iho
on taas taivaasta
 
paratiisin lehti
oli nykäisty
puustaan,
miehisyys oli
kohotettu autuuden tasolle
 
(mitä se nyt sitten onkaan)

 
 
 
tässä hurmassa
roska perkele
meni
ja itketti silmää
 
sydämeni oli
kaikkialla
ja ei missään
 
hetki
jolloin
oma halu sokaisee
toisenkin silmän
 
mutta tunnen ulkonevan
alahuulen,
alastoman valon
tuomat hyväilyt
 
kokonaisen
hyväilyjen
verkon laskeutuvan
 
sairaaseen kaipaukseen
 
 
 
 
miksi tämä
ilo kätkeytyy aina
salaperäisyyteen
 
kuinka se
leikkii ja
tekee romanttisen sielun
nihkeäksi
piehtaroidessaan
hävyttömyyksissä
 
synnyttää todellisuutta
ja
vierittää libidounia
jalkovälissä
vain kiusatakseen
 
koettaessaan
kurkottaa aurinkoa
 
jättääkseen kivun,
jota ei saa
pois hankaamalla
 
vain pelkät
vaanivat silmät
ja laulavat
kielet
 
juuri ne
hyvityksen kohtalot,
joita ruumiinlämpö
noustessaan
koskettaa
 
 
 
 
 
missä on se
varmuus,
luottamus ja
tietoisuus
 
vain aurinko
huulillaan
pidättyvyyden verho
yllään
 
ja kaikki
tämä oli piirtynyt
maalaukseen
 
painottomuus
ei saanut otetta
mielestä
 
ajatukset sukelsivat
pintaan
hukkuakseen jälleen
 
haltioituakseen
veren kuvaajaksi
 
kurkkuun nousseen
sydämen
polttava kaaos
 
hulluja haaveita
tuskanhiessä,
kokosivuilmoitus
 
ja aurinko teki
kierroksen,
joi
lasillisen kanssani
 
rauhoittaen elämäni
hetken,
sen tunnin kun
sain nukuttua
 
varjojen jälleen
taittuen
väistyä
 
 

 
 
sieltä se rakkaus
taas syöksyy
 
intohimoineen
kohti uutta
malttamattomuuden
ikkunaa
 
sattuman käsivarren
odottaessa
seuraavaa höynäytettävää
 
joka yrittää löytää
ulkoiset piirteet
ja sisäisen kuvan
 
elämän alun
kiemurtelevan taivaan
alla
johon jokaisen
tulisi pyrkiä
 
kuolla noille
käsivarsille





 
olin kieli
kitarassa,
putouksen partaalla
heiluva henki
 
olinko joskus
käynyt isoissa
tiloissa
 
nyt tuntui
esikartanon
lämpö,
värisin oman
heikkouteni erämaassa
 
ihmemaan
illuusio
pyöritti metsästäjää
puolitiehen
kaipauksen kainaloon
 
päämääräni oli
sisäisen
hehkuni maassa

todellinen sisältö
puhui dialogissa,
puhui
ja kuunteli
 
katseen kohdistuessa
tietää,
jättääkö se
vai
hymyileekö
silmät
 
päästäen
hengityksen
kuuluvuuden
alueelle
 
taikavoima
haluaa kuiskutella
 
erotella väreissä
helvetin ja
taivaan rajattomaan
viivaan
 
jokainen
pinnan hermo
oli saatava
demonisoitumaan
 
silkin hienoon
hurmokseen,
jotta tuntisin
 
ymmärtäisin mitä
sydän tarkoittaa
 
tullessaan maailmaani,
tälle puolelle
onnea
 
kaikkien halujen
ja piilotajuisten
odotusten tyrskyihin
 
 
 
 
tunteakseni
myötätuntoisen rantasi,
jokaisen poimun
ja sanan
yhdistelmän
 
ymmärtääkseni
onnesta

enemmän
 
mustan hetken,
mustan pisteen
autuuteni sinessä
 
valosi ohjata
sydän parkani
raiteilleen
 
elävän
maailman
joustavaan ympäristöön
 
älyperäiseen haparointiin
 
loppusuudelman
perimmäiseen
sanomaan
 
 
 
 
rajaton halu
täyttää yksinäisyyden
aukkoa
 
vähän sitä
ja tätä
lupauksien
viidakkoon
 
jotta
saavuttamattomuuden
idylli säilyisi
 
moraalin, kauneuden
ja kuolevaisten
pyhä kolminaisuus
 
RAKKAUS