Usvainen aamu nummelta nousee,
juoksen etsien polkuani,
josta kotiin pääsisin.
Eteeni näe en ja kuulen kuinka
kaviot kopisee tantereella.
Hiljaa rukoilen,
ettei kukaan minua näe.
Hameen helmaan kompastun,
naamalleni kaadun.
Tuo ratsastaja lähestyy,
kuulen sen lähestyvän.
Kampean ylös ja polkuni löydän.
Helmani nostan ja lähden juoksemaan.
Laukaus osuu suoraan rintaan.
Jähmettyen kaadun maahan.
Minusta on tullut osa maata nyt
ja joka päivä sieluni tulee juoksemaan
tuota samaa reittiä ja joka päivä tulen
kuolemaan minulle osoitettuun luotiin.
Selite:
Viime vuonna sain vaikutteen histoarillesesta kirjasta ja tästä tuli hyvin pessimistinen kuvaus.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
