Kurotan huulillani ihoasi kohti pelkäämättä enää. Pelkäämättä hetkeä mitä haluan, mitä olen halunnut. Tiedän, että et ehkä muista tätä enää myöhemmin. Ei se mitään. Minä muistan aina. Se riittää minulle. Ja minä suutelen poskeasi, väristen itsekin. En tiedä miksi. Tahdon vain hetkellisesti maistaa mansikan kielelläni, mistä niin usein näen unta. Liian usein. Se tuntuu sinusta väärältä. Et tahdo minua siihen. Olin itsekäs, ohjaavieni tunteiden kietoma. Ilman mitään muuta vaihtoehtoa, mihin olisin pystynyt. Tahtoisin pyytää anteeksi. Olla pahoillani tietämättä itse edes miksi. Tein vain mitä oli pakko. Mutta silti.
Katsot kostein silmin alas ajatuksiisi, poskesi nyt kevyesti valossa kimaltaen. En tiedä mitä sanoa. Tai pitäisi. Etkä sinäkään. Seisomme vain hiljaa sekunnin tuhannesosien muuttuessa sadasosiksi. Jos niinkään nopeasti. Jos maailmassa on juuri nyt yhtikäs mitään muuta, en muista sitä. Enkä tiedä pystyisikö mikään ehkä olemassaoleva minua tästä herättämään. Kunnes kuiskaat hiljaa, huultesi ihon näkymättömästi liikkuen:
"Suulle."
Äkillinen kaaos mielessä. Liian monta sydämenlyöntiä sekunnissa. Pelosta kalpea iho ja kasvoillesi laskeutuva viimeinen uloshenkäys. Sinä teet sen kaiken paremmaksi. Huumautuneen kehoni halki, hiuksiisi kietoutuneita sormia ja lantiollesi painautuvaa kämmentäni myöten, virtaa hunajan lailla turvaa ja luottamusta. Kaikki muuttuu niin pienestä perhosen siiveniskusta. Jokainen suudelmasi on täydellinen.
Pieni.
Kostea.
Lämmin.
Tärkeä.
Jokainen yhtä tärkeä.
Jokainen haparoiva kosketus ihoasi vasten jää muistikuviksi. Jokainen omaksi tarinakseen sinusta ja meistä. Tarinoiksi, joita en pysty kertomaan, jotka kulkevat mukanani elämänhalunani ainiaan. Laskemme intohimon huokauksia toistemme huulille, joiden soisi rakkauden kateudessaan kuulevan. En tarvitse enää mitään. Edes hetken, minulla on sinut.
En voisi sanomalla sanoa sitä mitenkään paremmin.
Minä rakastan sinua.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
voi luoja.
en muista milloin olisin viimeksi lukenut jotain näin tunnerikasta tekstiä. otsikon tuntee ja se herätti kiinnostukseni, selailin randomisti listoilla olevia tarinoita ja sitten tämä tarttui silmiini ja minun oli luettava -- ja luoja, voi luoja että olen iloinen siitä että tämä tuli juuri nyt tähän hetkeen ja juuri nyt eikä sekuntiakaan myöhemmin.
minä odotin alussa typerää rakkaustarinaa, jossa kaikki on onnellista ja täydellistä ja .. plaa plaa plaa. mutta ei, ei, vaikka tässä oli piirteitä sellaisesta, se ei mennyt yli. alussa eksyin jopa ajattelemaan, onko kertoja rakastunut ihmiseen, joka ei rakasta takaisin (tosiaan, 'edes hetken, minulla on sinut', ja se herättää minut kaamoksesta ajattelemaan tätä), ja tapahtuuko tässä jotain dramaattista. minä todella tarvitsin tätä juuri nyt. tunnerikkaat tekstit, rakkaudesta kertovat, ovat aina täydellisiä. on upeaa ettei tämä mene yli, on upeaa miten olet saanut kuvatuksi kaikki sekunnin tuhannesosat tässä lyhyessä kirjoituksessa tai tapahtumassa ilman minkäänlaista pornografista kuvailua (nykymaailmassa se tuntuu olevan ainut oikea "rakkauden" muoto mutta älä sinä mene siihen, okei?)
hitto, missäköhän olen taas viettänyt kaikki aikani jos en tässä.
rakastan kielikuviasi ja sitä, kuinka et jätä kertojan ajatuksia epäselviksi. tämän tuntee, jos olisi itse samassa tilanteessa se menisi juuri näin eikä mitenkään yli tai alle, ja sekunnilleen. 49 sekuntia, miksi valitsit sen? mielivaltaisesti vai ajattelitko jotain syvempää? ehditkö lukea tämän itsellesi 49 sekunnissa? (sinä saat minut ajattelemaan liikaa enkä tiedä onko se hyvä) kertoja tuntuu silti onnettomalta, vaikka rakkaus on juuri siinä eikä elämä vaadi mitään muuta. yksipuolinen rakkaus, tältäkö se tosiaan tuntuu.
niin. kiitos tästä. voisipa se toinen rakastaa takaisin. (jdkbkdjkg anteeksi kommentin pituudesta, mutta sinä olet lahjakas ja ansaitset tämän)