Oli meitä monta poikaa rivissä,
Siinä syvässä kuopassa, mutasessa ja mutkaisessa,
Oli niin nuorta ku vanhaa, heikkoa ja vahvaa,
Sade hakkas hautaa, konetuli söi rautaa.
Kesti sitä monta yötä ja päivää,
Eikä lopusta näkynyt pienintäkään häivää,
Kun yksi rivistä ampui, jo vierestä toinen kaatui.
Sinne meijät pisti ne herrat hurjat,
Missä lie itse ne kurjat hurtat?
Kun komennukselta käsky kävi,
Jo silloin poikien silmissä pelko näky.
Mut ei auta, linjaan on mentävä,
Jonkun sen on se vihollinenkin pois vietävä,
Monen morsiamen poika kaatui,
Entä ne kyynelnorot kun kirje saapui?
Ja sitten viimein, joku huusi - RAUHA!! -,
Mut, mikä olikaan se poikien palkkanauha?
Soppakippo ja kauha?
Herrat ne meijät sinne risti,
Ja omiin salkkuihinsa kai ne,
Rahatkin pisti.
Rauhan aikaan omat huolet,
Sodan arvet poistuu vasta kun kuolet.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
