Tunnen taas sen ikävän, ikävän jonnekin kauas pois.
Tämän tuskan joka kalvaa, eikä koskaan mene pois.
Yksin keskellä valtamerta, eikä pääsyä pois.
ihmiset ympärilläni, eikä kukaan kuule huutoani.
Minä itse ainoa ystäväni, joka edes yrittää ymmärtää.
Kukaan ei käännä katsettaan, kukaan ei jaksa välittää.
Annan ajatukseni meren mukaan. Ehkä se minut pelastaa ja vie minut paikkaan parempaan, josta löytäisin sen jonkun joka minua kuuntelee, ja minua ymmärtää.
Kaukana taivaanrannassa näen kauniin laivan tulevan.
Se tulee jonkun taas noutamaan.
Jospa nyt olisi minun vuoroni, siirtyä taivaanrannan taa.
En jaksa enää yrittää mennä massan mukana.
Tavoitella jotakin mikä kuitenkin katoaa.
Kun tuo laiva tulee takaisin ja vihdoin mut pelastaa, kaikki taakse jää.
Sitten kaikki mua ymmärtää, ja kovasti rakastaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi