HavaintojaElämästä

Rakas päiväkirja,

tänään on perjantai ja vuosi 2026. Tarkistin sen kalenterista samalla, kun merkitsin ylös aamuiset verenpainelukemat. Elämän pieniin iloihin kuulunee, että edes jokin vielä kohoaa. Ilman täyteaineita ja pumppaamistakin.

Kalenterissa luki muistutus ensi viikon torstain kohdalla. Laitoin monitehot päähän ja yritin tihrustaa niiden läpi, kun ei niistä koukeroista tahtonut saada selvää (m. apt.tyro!!!!) . Joskus harmittaa, etten pyrkinyt lääketieteelliseen opiskelemaan. Vaikka eihän ne lääkärit enää kirjoita reseptejä käsin - laittavat vaan Kantaan, että ”elossa on ja ilmeisesti hengittää”. Se on tavoite.

Käsiala kertoo muuten ihmisestä paljon. On se hyvä, että tämä tietokone on keksitty.

Voi kirjoitella ihan mitä lystää ja silleen incognito. Jakaa ajatuksensa tuntemattomille ja ihmetellä, kun päivälenkillä joku moikkaa sinua ihan kuin oltaisiin hyviäkin tuttuja.

Joskus ollaankin. Se on tämä kasvosokeus. Kerran istuin bussissa puoli tuntia äitini vieressä, eikä puhuttu mitään. Oli kuulemma ajatellut, että olin suuttunut jostain, kun en tervehdi. Vähemmästäkin sitä sekaantuu, kun aina pitää vaihdella tyyliä. 

Toissapäivänä vakiokampaajalta tuli muistutus, että olisi aika varata hiustenleikkuu. Mietin siirtymistä parturille. Ja onhan se edullisempaakin. Ei sillä - kohtahan on Movember, joten voisihan sitä kasvattaa viiksiä marraskuun ajan ihan vaan tukeakseen asiaa. Ja mennä sitten tammikuussa, kun joulu on ohi. Joulupukkina voi tienata ihan hyvin, kunhan pitää matalaa profiilia ja pyytää kaiken puhtaana käteen.

Olin kirjoittamassa tähän jotain henkevää, mutta iän karttuessa huomaa, että ei sitä enää viisaammaksi muutu. Telomeerit lyhenevät syyspäivien lailla ja aivotkin pyrkivät kohisten korvakäytäviä kohti. Olen joskus miettinyt, että ehkä ne paksut jouhet eivät olekaan karvoja, vaan pystyyn kuolleita ajatuksia (?)

Tänään näyttäisi harmaalta. Se sopii hyvin. Harmaa on turvallinen väri. Ja musta.

Perjantain kunniaksi voisi kyllä laittaa jotain ruskeaakin.