Olisimme aamuyöstä sekaisin
ja sinä kertoisit minulle tarinoita epätoivoisista oopperalaulajista.
Minä tietäisin niistä jo. Minä tietäisin kuinka he lopettivat lakkaamasta kynsiään ja harjaamasta hiuksiaan. Kuinka he matkustivat pariisiin etsimään toivoa ja hyppäsivät sillalta.
Minä tietäisin, sinä olisit kertonut niitä tarinoita jo.
Kun heräisimme huomaisimme kaiken muuttuneen,
huutaisit minulle ovelta ''se olit aina sinä, etkö ymmärtänyt. Aina sinä.''
Sanat jäisivät kaikumaan huoneeseen. Sitten vasta minä kuulisin ne, kun menisin sen huoneen läpi.
Ja huutaisin takaisin ''Miksi tämä ei jätä meitä rauhaan, miksi se on aina täällä.''
Mutta sinä et tulisi siihen huoneeseen. Sinä et kuulisi ja se olisi meidän loppumme.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Todella erikoinen
ja omalla tavallaan masentunut ja katkera.
Pidin tosi paljon tästä kohdasta:
"Kuinka he matkustivat pariisiin etsimään toivoa ja hyppäsivät sillalta."
Kiitos.