Vain varjo katsoo minua takaisin ikkunasta, kun katson ulos sateeseen.
Sade suihkuaa alas isoin pisaroin muuttaen kaiken mihin katson harmaaksi.
Iloinen vaiko surullinen? Väliäkö sillä?
Sellainen sade vain on.
Kun katson sateeseen se on kuin katsoisin sydämeeni.
Täynnä suuria kyyneleitä, surua ja synkkyyttä.
Sateen jälkeen aina pitäisi paistaa aurinko.
Kuinka kaipaankaan sen säteiden hyväilyä kuivattamaan kyyneleet pois.
Kuintenkin vain sateella olen kokonainen sillä näen sisääni.
Voin vapaasti itkeä ja tietää sateen piilottavan kyyneleeni.
Salaa silti toivon auringon pyyhkivän tuskani pois, että onneni kääntyisi.
Ja kun silti joskus sataisi, sataisi niin että aurinko hymyilisi taustalla ja sateenkaari halkoisi taivasta.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
