Suola

Me olemme nöyrä ja hiljainen kansa,
Mi äänessä olemaan tehtiin.
Se millään ei nouse nyt pois kolostansa,
mi aikanaan taottiin tähtiin.

On päivämme kurjat ja kurjempaan käyvät,
kun korkeimman lapset on hiljaa.
Vain kansalleen vieraat ja Herralle nöyrät
ne tuottavat Jumalan viljaa.

[Ja me huudamme Herra
Anteeksi anna!
Mikä on mahdoton kantaa se kanna!
Ja me huudamme Herra
kylmässä maas:
anna suolalle makua taas

Ja me huudamme Herra
routaises maassa,
Näytä et toivomme on kuninkaassa!
Ja me huudamme Herra
sun kunniaas,
anna suolalle makusi taas!]

On unelma kaikilla lapsilla Herran.
Miks Herralla ei olis yhtään?
Oon antanut Hänelle käteni kerran:
en paeta saa syleilystään

Levossa, matkoilla, tuskissa, työssä
heikot ja rakkahat nosta!
On sisällä harvat, ja monet on yössä,
vaan tuulet ei käy asunnosta!

[Ja me huudamme…]

Me eksyimme taas Turhuuden markkinoilla,
kun yö tuoksui unelman lailla.
Lippumme sä maailman aallokoilla
nyt nouse oo vertaistas vailla.

Kun Herrani puhuu, Hän vie vastavirtaa,
ja silloin mä kivusta itken.
Vaan murheenikin Herra salassa kantaa:
Hän jätä ei työtänsä kesken!