Kakkonen

Ensirakkauden huumaa,
suudelmaa monta kuumaa.
Kävelyretkiä monia,
nähtiin puroja ja niittyjä somia.

Hänet mukaansa ne tempasivat,
puut ja luonnon äänet nuo.
Minut ulos lemppasivat.
Enkö saakaan enää tulla hänen luo?

Meni edelleni niityt ja jokien laulu,
kasvoni ovat vain jätettyjen taulu.
Yksin jäin, kakkoseksi lain,
kyynelten virrat osakseni sain.

Jo toinen tosirakkaus elämääni täytti,
monet kujeet, temput kai näytti.
Oli meillä yhteisiä juttuja, noita,
vietettiin joitakin karkeloita.

Entinen heila hänen päänsä täyttää,
unissaan käy
menneisyyden ihanuudet näyttää.
Ei paikkaa minulle näy.

Tämäkö on kohtaloni,
pienen ihmisen.
Potkikaa tähän päähän
ikuisen kakkosen.