Niin,
minä muistan sen pimeän,
kun tähdet
kattoani valaisivat
ja sävelet
muokkasivat unelmaa..
Nyt tuijotan seinää,
johon tv:n vaiennettu kuva
lyö salamaa,
enkä tiedä
onko se sitä jotakin?
Tämäkö on
se
mitä kaikki tavoittelevat,
minkä unelmoimiseen
kulutin minäkin
aikaa,
niin paljon aikaa.
Enkä tiedä,
onko se.
Mutta tajuan,
jos nykyhetkestäni luopuisin,
ei olisi edes pimeyttä
johon sytyttää
toivonliekki.
Liekki,
joka tuo tunnelmaa,
romantiikkaa.
Saa hetken elämään
ja minut hymyilemään.
Selite:
Ulkona oli sumuista..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hetken tie on kevyt kulkea.
Rakastan sinua tiijukka!
Kaunis runo toivoa täynnä :) Pidän
Älä koskaan luovu kirjottamisesta! Kaunista paljon ja vei sanat suustani.