Luulit juuri rakentaneesi
entistä vahvemman,
lujemman pilvilinnan,
kunnes huomasit senkin
olevan liian heikko.
Linnasi sortui ja
niin kuin joka ikinen kerta
aiemminkin rakennat sen uudelleen
ja uudelleen kuvitellen että se
on edellistä linnaasi vahvempi.
Joka kerta petyt,
hukut turhautuneisuuteesi,
itket mustia kyyneliäsi,
olet tukehtua ahdistukseesi,
mutta silti et osaa lopettaa.
Et tajua ettei pilvilinnoja rakenneta,
etkä tajua sitäkään etteivät ne kestä
ikuisuuksia, silti vain rakennat
ja petyt yhä uudelleen itseesi, linnaasi.
Selite:
En rakenna pilvilinnoja, olen "ikuinen pessimisti" enkä jaksa uskoa hyvään ennen kuin sattuu kohdalle, mutta jostain kumman syystä vaikka odotan aina pahinta, se paha muuttuukin pahemmaksi, eikä tarvitse yllättyä oikeastaan ikinä iloisesti. En osaa odottaa odottamatonta, enkä sen puoleen odotettuakaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Voi jos ajattelet noin, mutta runosi oli hyvä suoraan sanoen pidin siitä :)