Karjalan ruusu

Vuosikymmeniä kuusi kulunut,
vihreänä, tuoksuvana lumivalkoisena,
ruusuvanhus sinusta huumannun
taipuessani yllesi, kuten lapsena ollessani.

Saavuin luoksesi , palava rakkauteni
ainainen ikäväni koti tanhuville lähetti.
Veräjä poissa on, maitokippokin kadonnut
Musu-kissani, lapsen käteni hyvästit silitti,
sinua en löytänyt, luonto levon sinulle
antanut.
Villin luonnon keskellä yksin kukit nyt.

Jälleen näkeminen pursuaa valtavana
kyynelmerenä jotka tipahtelevat
terälehdillesi , ikuisena ikävänä,
irrallisuuteni juurettomuuteni
evakkolapseen luodut hyljeksityt katseet,
patoutuneet tunteeni tyhjennän sinun
päällesi.

Olet juurillasi Karjalan mullassa
pihapiirissä synnyinkotini

äärellä raunion.

silloin olit lapsi

nuori ruusu sinäkin

vuodet kuluttaneet,oksiamme,
kuivattaneet
erotettuina
vaan ei unohdettuna.

Raja valtakunnallinen meidät eroitti,
sen itkumuuriksi nimesin.
Naapuruutta hyvää kaikki selittää,
Tätäkö se on ?
En voi sitä ymmärtää.