Voi sinua, Lilian.
Billy - se saksalainen, pilveä polttava
nuori mies, joka oli etsimässä rauhaa - kysyi
nimeäsi, linja-autoasemalla, kylässä lähellä Clunya.
Minä vastasin: hänen nimensä on Lilian.
Tapasimme rautatieasemalla, kaupungissa
nimeltä Avignon.
Sinä olit levoton ja kuljit ympäriinsä,
lähestyit kaikkia meitä, mutta et antanut
kenenkään koskettaa,
vetäydyit käteni ulottuvilta, pelokas
Lilian.
I Wish You Were Here -
lauloi ranskalainen Pink Floydin melankolista
kappaletta, äänessään tumma sointi,
sormet kitaran kieliä näppäillen
kuin kaihoisaa mantraa, hän oli menossa
isovanhempien luo maaseudulle, vuoristoon.
Minulla ei ollut kiire minnekään.
Tarjosin sinulle suklaata,
yritin näyttää ystävälliseltä.
Sinä juoksit lähelle, mutta et uskaltanut
ottaa kädestäni, kerta kerralta tulit
lähemmäs, ja lopulta -
hampaasi tarttuivat sormieni välissä olevaan
herkkupalaan.
Ranskalainen laulaja hymyili.
Minä heitin suklaan lattialle,
juoksit herkkusi perään.
Sitten hän lähti seuraavaan junaan, matkalla
isovanhempiensa luo, vuoristoon.
Minä lähdin kaupunkiin, aamu oli tullut
liikkeet availivat oviaan, heinäkuinen Avignon
vuosisataisine muureineen
kylpi auringon valossa -
Kaupungilla on ikää satoja vuosia
mutta minä olen 16
ja yksinäinen kulkuni halki Euroopan
on johtanut minut hetkeksi tänne,
kaupunkiin johon tulevina vuosina palaan useasti,
en tiedä sitä vielä,
kävelen keskustaan.
Kadun kulmasta kääntyessäni huomaan että minua
seurataan.
Kyllä vain, se pelokas koira rautatieasemalta
kulkee jäljessäni hellittämättä.
Yritin eksyttää mutta löysit minut, Lilian.
Silloin sinulla ei ollut vielä nimeä.
Niinpä otin sinut mukaan.
Lemmikkieläinkauppa ei ole vielä auki,
istun seinän viereen, aamuauringon valoon, ja sinä
tulet syliin, nukahdat siihen.
Kauppa avautui, ostin sinulle koiran ruokaa,
ravintokeksejä.
Päivä kului iltaan, Lilian, sinulla ei ollut nimeä.
Lähdin kaupungista.
Asetuin junaan.
Mutta sinä uikutit laiturilla, hypähtelit
vasten vaunun ovea.
Ajattelin että ehkäpä juokset kiskoille
minun mentyäni, jäät seuraavan junan alle.
Katselin ikkunasta
pientä, kolhittua koiranpentua,
hylkytavaraa.
Olin matkalla kristittyjen kommuuniin.
Vaikka tunsin vastenmielisyyttä uskovaisia kohtaan -
mutta olin kuullut että
se olisi hyvä mesta, ja että
sinne kerääntyi matkalaisia, etsijöitä ja
kulkureita, kaikenlaista väkeä;
ajattelin tutustua paikkaan.
Otin sinut mukaan.
Voi sinua, Lilian.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
mielenkiintoa herättävästi kirjoitettu, rekkojen rymistellessä ohi, ja makuupussikin vähän märkä, mutta veitikoilla vallaton kulkurin mieli!
Onpa koskettava tarina kokonaisuudessaan. Kyyneleet tulivat silmiini. Itse omistan pienen 4 kk ikäisen koiran. Jos joutuisin luopumaan hänestä, se olisi kamalaa. Siunausta ja voimia elämäntielle!
Sivut