En enää tervehdi postinkantajaa
En aamuisin sängyssä unta saa
Valvon yksin, sydän tuskin lyö
Taas kaikki susta muistuttaa
Parittomat sukat lattialla
Kaaoksen keskellä
Voinko edes oikaista puiston poikki
Nousta autoon tai kääntää kylkeä
Lähteä veljen kanssa veneellä saareen
Löytäisitkö luokseni yhtä helposti kuin uniini?
Sillä minä muistan reitin luoksesi
Jokaisen mutkan ja mäen
Vaikken koskaan kulkenut sitä polkua
Sinä aina löysit minut
Kello viideltä kaipaamassa sinua
Unettomat yöt
Loiste täyden kuun kätki
meidät pelolta
Sirpaleet, seikkailut
Parvekkeelta avautuvan kaupungin yllä
Kiedoit kätesi ympärilleni
Kuitenkin hitaasti me vain kiertelimme totuutta
Pahinta on muistaa
Sillä päiväuniltaan ei voi piiloutua
Ja kello pysähtyy taas aamuviiteen
Yhä uudelleen
Kissa juoksee karkuun
Eivätkä vastaantulijat enää nosta hattua
Kuin teemukin reunaan
Pinttynyt tahra
Et sinäkään lähde minusta
Viideltä aamuyöllä katson peiliin
Eikä vastaan katso enää ketään
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vau hienosti kirjoitettu surusta!