Nimetön
Järvi hengittää usvaa.
Suojassa pienen puokaman laidalla
se puskee ulos häilyviä vuoria ja pilareita.
Patsaita jotka tuntuvat kuiskivan
jo ammoisia salaisuuksia
kielellä, jonka olemme jo unohtaneet,
josta en aivan saa otetta.
Kostea henkäys käväisee kasvoillani,
kuin usva ojentaisi kätensä silittämään poskeani,
tunnustelemaan ystävyyttäni.
Sen aitoutta
tai salattuja aikeita.
Se jatkaa kuiskettaan
kutsuen muinaisia henkiä,
maan, tulen ja veden
sekä tuulen ikiaikaisia jumalia.
Pyytää heidät avukseen
maalaaman syksyä väreillään.
Selite:
Oli kaunis sumuinen syysaamu :)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis on runosikin.Mennyt aika on mukana tässä hienoin kielikuvin kirjoitetussa runossasi.Jotain salaperäistäkin tässä on.Pidän tästä runosta:)
Kaunis runo
Kiehtova runo, kauniisti kirjoitettu