Unen siluetti hiipii
hymyilevin harsoin.
Reppua pakkaamatta matkaan;
keskiyön tamma varsoi.
Ajatusten helminauha
räsähtäen katkeaa.
Syvältä pulppuavaa
lähdettä ammentaa.
Metropolin hämmennys
solisevaan puroon räpäyksessä;
universumin tuhon
ja sen alun säväyksessä.
Ontuvat saavat jalat,
joilla ilmaan kirmaavat.
Kuoleman rajat kaikkoavat,
menneet aamuun aikaa saavat.
Monet menetetyt hetket
vihdoin saavat siivet uudet.
Teot, sanat suuret,
tarkentuvat todellisuudet.
Kun kapellimestarin kädet
vihdoin alas laskeutuvat,
edessä esiripun puna,
- jälleen silmät sulkeutuvat.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
vau, menin tämän kohdalla sanattomaksi. Unta ja nukahtamista tarvis kyl itsekin.
Harvemmin jaksan alkaa lukea pitkiä runoja, mutta täytyy myöntää, että pari minuuttia elämästäni eivät todellakaan menneet hukkaan. Upea, hienosti kirjoitettu runo!