Näimme kaksi kertaa sen jälkeen, vain kaksi, siihen se jäi. Hän alkoi käyttäytyä kuin olisimme seurustelleet, alkoi lähetellä muiden mielestä suloisia ja ihania viestejä. Minua ei enää kiinnostanut, ei enää yhtään. Minulla oli aina jotain muuta tekemistä kun hän halusi nähdä, tai ei oikeastaan, en yleensä vain vastannut kun hän soitti. Niiden kertojen jälkeen näin hänet ihan ohimennen kerran ja olen varma hänen katkeruudestaan minua kohtaan.
Se ei ollut ainut kerta, ihastuin, sain vastakaikua, ahdistuin ja hylkäsin kokonaan useammankin kerran. En koskaan hoitanut niin sanottua jättöoperaatiota kunnialla, tein sen aina niin kamalasti pikkuhiljaa ettei kukaan varmasti enää kaipaisi minua mitenkään. Taas opin ja tulin aina uudelleen siihen tulokseen etten koskaan pystyisi, ettei koskaan olisi mahdollista enää seurustella. Niinpä aloin varoitella ihmisiä jotka osoittivat kiinnostustaan, puhuin heille ensikertaa suoraan ja kerroin miten asiat olivat. En pysty enkä koskaan pystyisi. Niin se oli helpompaa kuin viikkojen kieroilu ja karistaminen. Toiset uskoivat helposti, toiset eivät halunneet luovuttaa.
Olin taas samassa pisteessä kuin muutama vuosi sitten, kammoni oli taas vahvistunut ja toivoin sen myös pysyvän sellaisena. En halunnut enää edes yrittää.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
