Taivaankannen kylmät kyyneleet
valuvat pitkin suloisenkarheaa ihoasi.
Jossain metsänrajassa hiljaa
kukkuu keskikesän käki.
Ja minä haluaisin vain
tuntea kosketuksesi.
Vain tämän ohikiitävän hetken
minä haluaisin käpertyä sinuun,
tuntea lämpösi vasten
sateenkylmettämää ihoani.
Ikävä kuristuu
kuin kivi rinnalleni
ja hiljaisuudessa
annan kyynelteni
virrata solkenaan poskillani
sekoittua taivaan kyyneliin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
upea. ja niin koskettava.
Haikeaa kaipausta runossasi, pidän
Haikea tunnelma kirjoitettu upeasti.
voi kuinka kaunista ihmettelen ihaillen
Kipeän, tuskaisen kaunis.
Kaunis.
Useinkin luonto ja ihminen matkaavat samoilla aalloilla kuin toisilleen puhuen että kiinnittyen yhteisiin uomiin - toisiinsa punoen elämänlankaa. Herkkyys on myös Voimavara kuin särkyvääkin kauneudellaan koskettaen.
Niin tyystin on iloisuus kaikonnut runon tunteesta, että se saa lukijankin nieleskalmään tyhjää.
Valtavan voimakkaasti runo vie mukaansa, suomalaisella mentaliteetilla varustetun ihmisen.
Hyvin tehoava ja kaunis on runosi.
Melankolinen ja koskettava runo.
Todella koskettava ja kaunis. Vei mukanaan ja jotenki samaistuin tähän. Pidin!
Onpa tyylikäs ja niin surullinen runo.. sulla on tätä taitoa näemmä oikein kunnolla tähän kirjoittamiseen - vähän kateutta koen, itse kun en ole vuosiin kyennyt tähän, enää.
Tämä on loistava kokonaisuus, herättää kaihoisan tunteen lukijassaan ja pistää lukemaan uudestaan ja uudestaan, ja sitten vielä kerran.
Pisteet kotin - vain sanan "kuristaa" vaihtaisin tästä, ehkä "puristuu" tai "painautuu".
Sivut