virginie1

Päässäni on jotain vikaa. Minun päässäni, tässä isohkon kaalin kokoisessa möhköleessä, joka killuu kaulan varassa ja säätelee elämääni. Tunne siitä on ollut aina, ja on varmaan varhaisin muistoni. Olen yrittänyt kuvata sitä joskus jollekin, muun muassa yläasteen koulukuraattorille, joka ei tajunnut mitään, mutta jonka virkansa puolesta piti näyttää siltä kuin olisi tajunnut.

Kahdeksannella luokalla minusta tuli lähes krooninen lintsari, tai jos olin paikalla, en ollut läsnä. Istuskelin käytävissä tai koulun lähistöllä, koska en jaksanut mennä tunneille. Pää kihelmöi jo silloin. Ja niin päädyin kouluterveydenhoitajan käsiin. Muistan, miten yritin selittää sille tätä oloa. Ruskeatukkaiselle, kalmanvalkealle täti-ihmiselle, joka selvästi jotenkin pelkäsi minua, kuten luultavasti valtaosa ylä-asteen oppilaistakin.

Muistan, että terveydenhoitaja lähetti minut terveyskeskuslääkärille. Tämä lääkärinkloppi puolestaan ei pitänyt kuvaamiani oireita muuna kuin teiniangstina, mutta lähetti kuitenkin hetkeksi nuorisopsykiatriselle osastolle, varmuuden vuoksi kai.

Kuvitteellinen piikkilanka oli jälleen kietoutunut aivojeni ympärille. Oli ollut edellisyöstä saakka. Aina sama juttu. Aina samanlainen tunne.

Se alkaa salakavalasti; ensin on vähän apea tai outo olo. Voi olla niinkin, että jokin mitä joku sanoo, sattuu kummallisesti, ihan kuin olisi uponnut helvetin syvälle, suoraan johonkin parantumattomaan haavaan, jonka sijaintia ei pysty paikallistamaan. Sitten tulee kipu. Se ei ole fyysistä, ei varsinaisesti, olkoonkin että päätä jäytää kuin sen ympärille olisi kiristetty ohut teräslanka. Hieron silmiä koko ajan. pidän käsillä kiinni päästä, yritän saada sen olon lakkaamaan. En edes näe kunnolla, näkökenttä kapenee ja jotenkin sumentuu. Itkettää mutta en pysty itkemään.

On sellainen tunne, että jokin on peruuttamattomasti ohi, menetetty, iäksi, että on ihan sama mitä teen mutta se ei palaa. Enkä tiedä edes mikä se on, useimmiten tuntuu siltä, että koko elämä. Että jokin on liian myöhäistä tai perustavasti väärin. Että kaikki muut ihmiset ovat kaukana, katson niitä kuin nurin käännetyn kaukoputken päästä, ja vaikka tekisin mitä, en voi mennä niitä lähemmäksi, sillä minussa on jotain, joka hylkii muita ihmisiä.

Silloin on mentävä sänkyyn, laitettava kuulokkeet korville ja kuunneltava täysillä yhä uudelleen useimmiten samoja kahta tai kolmea biisiä, jotka täydellisesti toistavat päänsisäisen oloni.

” Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan tyytymättömyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.”