Synnyttää kaipauksen

Haikea, herkkä runo, hyvä.

Sillä päivällä
kuollut katse
talven usva
sumentaa auringon silmän
oksissa roikkuvat
kuolleet tammenlehdet
pitäen kiinni
kesän muistosta

jep ...siitä ei tule mitään, jos eilinen päivä ei toimi ja se on myös se uusi päivä tai seuraava huominen ja seuraava...
Huttusen maaginen kynä on taas puhunut upeasti.

Kaipausrunoutta katuvalojen sammuessa... herkän kauniisti.

Mikä uskomaton herkkyys ja koskettavuus, kiitos.

Surullinen runo. Elämään kuuluu iloa ja surua.

Koskettava ja varmasti moni löytää samaistuttavaa. 

Herkkää runoilua. Kaunis.

Kiitos. Tämä otti sydämestä.

Tämä runosi koskettaa syvältä.

mikä kerran on mennyt, on ikuisesti mennyt

On henkeäsalpaavan  herkkä ja koskettavankauns runo.

Siis niin todellinen usein. Kaipaus joka mielellään veisi takaisin. Kuten runoilet ei siitä mitään tulisi. Herkkä hetkessä oleva tunnlma ajatus paluusta kyyneleistäkin, menneisyys taakkanaan. Herkkää todella koskettavaa on tekstisi. Sielu itkee, runossasi.

Viisas!

Juuri näin on asia.

Kaipaus voi olla kavala,
mutta sekin on ihmisyyttä.

Kaihoisan kaunista, kaipaus soljuu
runon riveillä ja lukija huokaisee
myötätunnosta.

Mennyt ei palaa ja runosi hyvin puhuttelee tätä teemaa.