Hupsu

Ihmeellinen,
tämä elämä.
Paljon asioita,
joita kokea.

Ihminen on luotu rakastamaan,
luulen, uskon niin,
jokainen kaipaa läheisyyttä,
kosketusta,
suudelmaa,
katsetta
sattumaa?

"Vain yksi miljoonasta", minulle sanottiin.
Niin.
Se yksi miljoonasta tekee sinusta hupsun.
Hupsu, minäkö?

Jääkuningatar, niin ne sanoivat.
Vailla tunteita.

Kun löysin ne, ne tekivät minusta hupsun.
Haavoittuvaisen.

Päätin, ei haittaa,
niin kauan kun sitä kestää,
tahdon uppoutua ajatuksiini,
löytää uuden puolen itsestäni,
ottaa hetkestä kaiken irti,
minä hupsu.

En tutki puhelintani jatkuvasti,
en odota viestiäsi,
en tarkistele eri paikkoja,
josta sinut löytää...
En odota että ottaisit ensin yhteyttä,
en odota että ajattelisit minua..

enkö?

Kiellettyjä, ovat ne ajatukset,
kohtalon sanelemana,
määrätty päättymään.

Hupsu, ajatuksista hämmentyneenä,
itkee.

Vai onko toinen polku?
Vain hajanaiset katkoviivat näen,
en tiedä, mitä kohtalo on päättänyt.

On tämä tarina jo kirjoitettu,
valmiiksi päätetty,
silti,
kaiken sen pahan olon jälkeen,
on mieli jälleen hupsu,
kuin ensimmäistä kertaa,
kun löysin tunteet.

En tiennyt sen olevan mahdollista,
en tiennyt miltä se tuntuu.
Nyt tunnistan sen,
on mieli tehnyt päätöksen,
elämä ei vain aina kulje niin,
kuin mieli tahtoo.

Taistele vastaan, ajattelin,
hupsu mieli teki kepposen vain,
huono kepponen,
mutta silti niin iloinen.

Saanen hetken pitää kiinni,
en muuta tarvitse,
kiitos.