Tunnelin päässä valo kirkas loistaa
nukkuvan uteliaisuuden herättää.
On harmaa arki takanani -
niin käytyä minulle on kaikki tää.
Jos katson taakse - palaan sinne,
on itse valittava tie.
Mua houkuttaa vain ottaa selvää
minne tuo polku niin kirkas vie..
Mä lähden täältä rauhallisin mielin,
kun tiedän, ettet mua unohda.
Me jossain siellä vielä tavataan.
Sä autoit mua paljon ja nyt on
minun vuoroni sua varjella,
sä lupaa, että jatkat eteenpäin..
En kosta, enkä kanna kaunaa,
mun parempi on varmaan lähteä.
On itsekkäitä ihmisetkin,
vaan itsekkäämpi on tää elämä.
Sun suudelmas jää otsalleni
mä tunnen vielä pitkään sen.
Kun yhteys katkeaa ikiajoiksi
mä koen varmaankin sen vapauden.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Todella upea ja jotenkin myös koskettava runo. Pidän tästä todella paljon.
Ja onnea viikon runoilijalle!
Syvällisiä kysymyksiä pohdit, tulee vastaan meille jokaiselle.
Runossa on jonkinlaista kauneutta... kyllä... ja varsinkin jos hyväksyy elämän niin kuin on. Siinä vapaus. Ehkä kuitenkin siis kauneinta on, elää, lähtö tulee aikanaan.
Hieno ja mielenkiintoinen runo, niin sinne valoon meistä katoaa jokainen vuorollaan.
Kypsiä ajatuksia sujuvasti soljuvassa runossasi!