Maa allani
tuntuu vajoavan.
Upottavaa pehmeyttä
joka hetken tuntuu
ihanalta
mutta nopeasti
muuttuu ahdistavaksi.
Vajoan,
syvemmälle
valo näkyy
vain heikkona
kajastuksena
jossain yläpuolellani.
Pohjatonko
on taas tämäkin
kuilu
kynnet verillä
tarraudun seinämiin
hidastaakseni
putoamista.
Luovuttamistakin
jo harkitsen
irtipäästämista.
Kunnes vihdoin
pohja
tulee vastaan.
Saan jalkani
taas pinnalle vakaalle.
Putoaminen
on päättynyt.
Makaan kuilun
pohjalla
ainoa tie
ylöspäin lie.
Selite:
On saatava jotain, jalkojen alle, ennenkuin voi ponnistaa taas ylöspäin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hieno runo! Suuria ponnisteluja todellakin vaativa tilanne,mut aina tulee uutta vanhan tilalle...niin ihmeellistä kuin se onkin.Pilvi pieninkin voi kuitenkin sinut pohjilta taivaisiin nostaa:)
niin elämäkin on joskus tuollaisessa pohjukassa, hyvin kirjoitat
turha on juu räpistellä kun ei lentää osaa.
Ystävät auttavat :)
Olen kokenut saman kohtalon joskus oikein perusteellisesti ja päässyt ylös kuopastani uusien ystävien avulla. Tuon tilanteen kokee useat unissaan, mutta elämässä se onkin sitten eri asia.
Hyvin olet sen kuvannut kyllä.
Kiitoksia arvostelusta myöskin.
Sopii minuun kuin nakutettu,
toivoisin vaan jalkojen alle löytyvän jotain...
Sivut