Kasvoiltani
kyynelten lailla
valuvat muistoni
sinusta.
Kuinka hiljaa
kuulen vielä,
laulumme soivan.
Ei loukkaa
minua sanasi,
ei tekosi enää.
Annan kivun
hitaasti
poistua harteiltani.
Tuskan mennä
sulavan lumen
myötä.
Enkä ketään
koskaan
päästä laillasi
lähelleni.
Kudon seitin
harmaan
suojaksi rujoudelleni.
Piilotan tarkkaan
tunteeni
sen suojaan.
Ettei kukaan
koskaan.
Vahingossakaan.
Selite:
Suokaa anteeksi lievä ylidramaattisuus..<br />
<br />
Mielikuvituskeskustelua menneisyyden haamujen kanssa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tämä oli tosi nätti! paljon tunnetta. kauniita nämä kaikki runosi :)
todella hyvä runo :)
Kasvot jotka pystyvät kyynelehtimään,eivät koskaan voi olla muuta kuin kauniit...niinkuin sydän joka niitä katselee.
Hienosti kirjoitat pettyneestä mielestä, vielä tulee päivä kun kuitenkin seititkin sulavat pois ja päivä taas nousee.
kaunis ja samalla puhutteleva on runosi...
Näin varmasti kaikki ovat joskus ajatelleet. Niin minäkin ja toisinaan ajattelen vieläkin. Mutta silti haluan uskoa, että... Kauniisti kerrottu.
Sivut