Minä nöyristelin edessäsi,
kudoin maailman
kauniimmaksi
sinun silmillesi.
Minä alistuin tahtoosi,
kai kuunkin
olisin hakenut
sinun vuoksesi.
Minä katselin maailmaa
sinisilmäisenpänä
kuin koskaan,
rakastuneena.
Sinä vedit maton alta,
raiskasit luottamukseni
niin olemattomiin,
etten edes osaa etsiä sitä.
Nyt kun sinä anot armoa
minä viittaan kintaalla
sinun anelullesi.
Sinulla oli tilaisuutesi
moneen
liiankin moneen
otteeseen.
Etkä silti ymmärtänyt,
etten minä ole
itsestäänselvyys.
Selite:
totuus (minä) ei ole yhtä vahva kuin teksti.. mutta isketty on, samoihin haavoihin, liian monta kertaa..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
viimeinen sana yx pahimmista mitä tiedän.
kolahtaa täys 100 tämä
Tämä on mielettömän voimakas runo, ja kaikella katkeruudella kolahtaa takaraivoon.
Tämä on myös siitä hieno teos, että osaat kolhaista varmasti montaa muutakin, tavalla tai toisella.
Niinhän se on ettei armo käy oikeudesta.
Tämä on mieletön, räjähtävä ja kertakaikkisen koskettava.
Katkeruus runon minällä, oikeastaan itsesyytösten tulva sekä tyytymättömyys omaan harkintakykyyn ja sen ontumisen aiheuttamaan sinisilmäisyyteen, ovat punaisena lankana tässä runossa.
Runo käy hyvin seikkaperäisesti läpi kaikki liian yksipuolisen ihastumisen mukanaan tuomat vaiheet, sanoen katkeran totuuden jo ensimmäisessä lauseessa: *Minä nöyristelin edessäsi.*
Hirmuisen hyvä runo, joka avaa ajatuksille oven.
Minä näen runossasi voimaa...
Joskus vain jouku toinen ei ole kaiken luottamuksen arvoinen. Joskus ihminen on susi toista kohtaan...Menee jonkin aikaa jotta luottamuksen saa rakennettua uudelleen...
Sivut