Kosketuksesi paino
lepää yhä ihollani
ja tuoksusi
viipyy yhä tyynyllä,
kun lämpösi jo
erkanee luotani.
Ja minä toivon
ja minä rukoilen,
että sinuun sattuisi
edes puoliksi näin paljon
lähteä luotani.
Sillä sinun lähtösi
repii sydäntä
rinnasta.
Rakkauteni sinuun
raastaa sielua
verille,
enkä silti usko,
että voisin olla
onnellisempi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tuttuja ajatuksia ja kipua, silti mistään ei halua luopua...eikä pysty...herkkää ja kaunista, hieno runo
Eniten tässä runossa pidän siitä, että runominä toivoo toista sattuvan. Tässä on siis esillä mielestäni sellainen osa rakkaudesta, josta harvoin puhutaan, se että kyse on myös ainakin jossakin määrin itsekkyydestä. Toinen on tärkeä, koska hän on tärkeä MINULLE.
Ilman vastarakkautta ei rakkaus olisi ehyt
ja täysi - toinen toisensa "vastakappale".
Ehkä juuri siksi sitä toivoo että toinen kaipaa ja rakastaa myös.
Toisaalta rakkaus on myös vapautta tuntea itse omasta halusta.
Koskettava "koskevakin" runo...
Sivut