kaartuu keskellä
vesakoitunutta
pihamaata.
Vanha humala
vielä sinnittelee
keskellä pajukkoa
kiipeaa pitkin
ruostunutta,
muinoin uljasta,
taottua rautaa
pitkin.
Mitä onkaan
tuo ajan hampaan
kuluttama portti
nähnyt aikanansa
monta surullista,
kaihoisaa lähtöä,
vilkutusta.
Odottavien toiveikasta
nojailua pieliinsä.
On varmasti ollut
suruviestin tuojia,
kyyneleitä.
Toivottavasti myös
riemuisia kotiinpaluita,
naurua.
Vesakko raivataan.
Ruosteet raavitaan.
Vielä saat nähdä
elämää
tulevaa.
Selite:
Tunnelmia siskoni "uuden" talon pihamaalta.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Toivon täydestä sydämmestä että koti parhain heille tämä on...rakkauden tyyssija:)
ihanaa fiilistelyä runosi, monenlaisia asioita tulee lukiessa mieleen
Mielikuvia tässä, elämän muistoja ja lupaus.
Rakennekin hillitysti kiertelee kuin köynnös.
Loppun kaksi kappaletta osuvat minuun eniten.
Tykkäilin.
Sivut