Minä matkasin
halki aikojen iäisten
näin vaarat
näin alavat
muttei minun
janoni sammu.
Iäti levotonna
maailmojen tuulissa
viiman käydessä
kuun katveessa
minä vieläkin kiipeän
tuon kivisen
kukkulan laelle
ja ilmoille kajautan
yksinäisen suden
lohduttoman kaiun.
Minun sieluni itkee
ruosteisia kyyneleitä
maan muistoja
matkan helmiä.
Sisällä sielussani
iäti kannan
sen ensimmäisen palan
sen ensimmäisen tunteen.
Sinua.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Haikeaa, haikeaa kerrontaa, kaunis runo
on todella hienoa kieltä jokaisessa runossa on aika ja iäisyys
Tämä löysi kosketuspintaa... Iäti levotonna.. Aivan totta.. Kaunista. Lämmin kiitos! :)
Iättömän kaunista,hyvä,pidän.
Kuin tarina, joka on kirjoitettu jokaisen matkalaisen sydämeen.
Sivut