Nimetön

Istun tutulla tuolilla.
Katson silmiin, puhun selkeästi.
Tiedän että voin luottaa sinuun,
mutten itseeni.

"Ole armelia itsellesi"
Vaihdan pakkomielteestä toiseen.
Juoksulenkillä keuhkoni huutavat,
kun en itse uskalla kiljua.

Toimisto - se tulee huoneesta mieleen.
En osaa puhua siellä omalla kielelläni.
Minä kerron kuinka kamalalta se tuntui,
vaikutan vahvalta.
Polveni vapisevat.

Neuvot ovat viisaita,
minä koetan seurata niitä.
Kerron kuinka hyvin meni,
vaikka olisin vihannut joka sekunttia.

Puhun paljon,
puhun mielelläni.
Hukutan itseni sanahelinään.
En minä kuitenkaan puhu oikeista asioista.
Ei niitä asioita muotoilla huulilla.

Turhautuminen, raivo, epävarmuus, tukehtuminen.
Kukaan ei arvaa kuinka haukon henkeäni nurkan takana.
Estän itkun tahdonvoimalla.
Juoksen kohti tunnelin seinää.