Vanhojen päiväkirjojen kirous

Runoilija meriakvaario

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 23.10.2010
Viimeksi paikalla: 15.8.2016 18:49

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
Syntymäpäivä:
19.7.1994

minä olen minä, enemmän kuin kukaan.
 

Löysit vanhan pahvilaatikon varastosta
kanteen kirjoitettu vanha osoite

muuttomiehiä varten

Sipaisit pölyttynyttä pintaa sormellasi,
piirsit nimen ensimmäisen kirjaimen

Nimen jota et halua enää lausua

Avasit laatikon hengitystä pidättäen,
mutta kun viimein henkäisit se tuoksui vanhalta, menneeltä

ajoilta joita ei enää pitänyt olla
silloilta jotka olit yrittäyt niin kovasti polttaa pakoon juostessasi

Aloit tutkimaan laatikkoa esine esineeltä
tavaroita lapsuudestasi asti

naurahdit vanhalle valokuvalle sinusta kala kädessäsi

Sitten huomasit sen

Pieni viaton vihkonen, mustakantinen
jonka sivuilla tiesit olevan asioita joita ei enää ole

sanoja jotka saavat mielen mustaksi
lauseita jotka kirjoitettiin silloin kun kaikella oli merkitys

Sivut joilla on Hän

"Tuhoontuomittua", ajattelit
ja otit vihkon käteesi

Pienen hetken tunsit kuinka menneisyys polttaa sormenpäiväsi

Luit yhden sivun, toisen
kaikki

Ja jäit tuijottamaan tyhjyyteen

Asiat joita et enää luullut muistaneesi
sanat joita et muistanut kuulleesi
kosketukset joita et ollut tuntenut vuosiin

Kuiskaukset yön pimeinä tunteina siitä kuinka rakastaa

Sillä samalla mustalla sekunnilla ne kaikki olivat sinussa

Nurkista alkoi hiipiä tummaa väriä
joka maalasi huoneen, koko asunnon

Peitti alleen sinutkin

Hiipi sydämeesi ja värjäsi sen jälleen kerran mustaksi
kietoi puristavan otteensa sen ympärille

Hän oli jälleen läsnä
muistoina menneestä

Jäit siihen

Käpertyneenä omiin hentoihin ajatuksiisi
pimeään huoneeseen

Ja pienen hetken mietit onko se koskaan helpompaa

Selite: 
oletus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot